Elämänlanka

Tervaa valmistettiin pihkaantuneesta kelopuusta. Männyn koloaminen aloitettiin puun tyvestä. Ensimmäisenä vuotena koloraudalla poistettiin männyn kuorta parin metrin korkeuteen. Jotta puu pysyi elossa, rungon pohjoispuolelle jätettiin noin kämmenen levyinen kuorisuikale eli elämänlanka. Seuraavana vuotena puun koloamista jatkettiin ylempää ja kuorija työskenteli renkkujen päällä. Mäntyä voitiin kuoria vielä tulevanakin keväänä ja elämänlanka piteni.

Tervasmännikkö sai pihkaantua kolmisen vuotta.  Elämänlangat poistettiin ja parin vuoden kuluttua kelottuneet puut kaadettiin.  Tyviosat otettiin tervaspuiksi ja pilkottiin säröksiksi.

Tervahaudan pohjaksi valittiin kivetön alue. Maahan kaivettiin loivapohjainen suppilomainen syvänne. Pohja tiivistettiin savella tai mudalla ja päälle asetettiin kuusen parkkia tai koivun tuohta.

Särökset ladottiin kerroksittain alaviistoon tyvi kohti haudan silmään pystytettyä puuta. Päältä tasainen keko peitettiin turpeilla, laki sammaleilla tai mullalla. Tervahaudan pohjan alaosaa, palton reunaa, jätettiin auki.

Tervahauta sytytettiin avoimeksi jätetystä maanrajasta yhtä aikaa joka puolelta, jotta palaminen kohti tervahaudan keskustaa edistyi tasaisesti. Aluksi tervahaudan pohjalla olevasta puisesta piipusta tippui halssin kautta tynnyriin tervansekaista vettä ja noin kolmantena päivänä valui tervaa.

Copyright © 2022  Paltamon Ekomuseo
Design kalevak.fi